— Ei, setä, minä en anna, sanoi Aleksander, ennen kuin tunnustatte tässä tädin kuullen, että olette ennen maailmassa rakastunut, niinkuin minä ja kaikki muutkin… Muutoin tämä asiapaperi joutuu tädin käsiin ainaiseksi soimaukseksi.
— Tyranni! huusi Piotr Ivanitsh, mitä sinä teet minulle?
— Ettekö tahdo tunnustaa?
— No, no olen ollut rakastuneena. Anna tänne.
— Ei, odottakaa, ettekö myöskin ole raivonnut ja ollut mustasukkainen?
— No olen ollut mustasukkainen, raivonnut… sanoi Piotr Ivanitsh rypistäen kulmakarvojaan.
— Itkenyt?
— En ole itkenyt.
— Se ei ole totta! Minä olen kuullut tädiltäni: tunnustakaa!
— Kieli ei tahdo kääntyä, Aleksander: ehkä rupean nyt itkemään.