— Ma tante! tuossa on todistus.
— Näyttäkää, mitä tämä on? kysyi Lisaveta Aleksandrowna ojentaen kättään.
— Olen itkenyt, olen! Anna tänne! huusi epätoivoissaan Piotr
Ivanitsh.
— Järvellä?
— Niin järvellä.
— Ja poimitte keltaisia kukkia?
— Poimin. Sinä hirviö! Anna tänne!
— Ei tässä ole vielä kaikki! antakaa kunnia sananne, että heitätte ikuisesti unohduksen mereen hullutukseni ja ette pistele minua niillä koskaan silmiin.
— Kunniasanani kautta lupaan sen.
Aleksander antoi hänelle paperilapun. Piotr Ivanitsh sieppasi sen, sytytti tulitikun ja sillä poltti hän koko paperin.