"Miks' rupeat, kuoma, lukemaan,
Kun sulle parast' onpi vaan olla vanhoillaan?"
ja olla anteeksi antavaisempi toisten vioille. Tämä on senlainen sääntö, jota ilman ei käy itsensä eikä muiden eläminen. Siinä on kaikki. No, nyt minä menen nukkumaan.
— Setä! oletteko vihainen; sanoi Aleksander syvästi katuvaisella äänellä.
— Mistä sinä semmoisia luulet? Mitä varten rupeisin vertani tärvelemään? En ole ajatellutkaan olla vihainen. Minä tahdoin ainoastaan näytellä karhun osaa runossa: marakatti ja kuvastin. Mitä, enkö taitavasti näytellyt? Liisa mitä?
Hän tahtoi sivumennen suudella vaimoaan, mutta tämä kääntyi pois.
— Luullakseni olen pilkusta pilkkuun täyttänyt käskysi, lisäsi Piotr Ivanitsh. Mitä sinä?… Niin tosiaan: unhotin yhden asian… Missä tilassa on sydämmesi, Aleksander? kysyi hän.
Aleksander oli ääneti.
— Etkö tarvitse rahaa? kysyi Piotr Ivanitsh taaskin.
— En, setä…
— Ei hän pyydä koskaan! sanoi Piotr Ivanitsh, pannessaan ovea kiinni.