— Tuoda minulle uusia nuotteja, vastasi täti.
— Ei, se ei ole totta, mitä Aleksander?
— Kirjoittaa novellin tahi jotakin…
— Etkö ole vielä luopunut kaunokirjallisuudelta? kysyi Piotr Ivanitsh, nyppien vaatteistaan pölyä pois. Sinä, Liisa, panet hänet turhaan pyörälle!
— Minulla ei ole oikeutta luopua siitä, huomautti Aleksander.
— Kuka sinua pakoittaa?
— Miksi minä vapaehtoisesti ja kiittämättömästi hylkäisin arvokkaan kutsumuksen, johon olen määrätty. Yksi ainoa kirkas toivo on jäljellä elämässäni, ja minä menetän senkin. Jos minä kadotan sen, mitä korkeammalta on minuun pantu, silloin kadotan itsenikin…
— Mitä sinuun sitten on pantu, selitä minulle, ole niin hyvä?
— Setä, en minä voi sitä itse selittää. Ovatko hiukset Teidän päässänne nousseet koskaan muun kuin kamman vaikutuksesta?
— Ei! vastasi Piotr Ivanitsh.