— Vastaus sinun kirjeesesi.
— Ah! antakaa Jumalan nimessä pian. Mitä hän kirjoittaa?
— En minä ole lukenut; lue itse mutta ääneen.
— Ja Te voitte pidättää itseänne.
— Mitä se minua liikuttaa?
— Kuinka, mitä! Olenhan minä Teidän veljenne poika: miten sitten ette olisi utelias? Mikä kylmäkiskoisuus! Se on itsekkäisyyttä, setä.
Ehkä? Minä en kiellä. Sitä paitsi minä tiedän, mitä siinä on kirjoitettu. Tuossa on, lue!
Aleksander alkoi lukea ääneen, mutta Piotr Ivanitsh koputteli kepillään saappaitaan.
Kirjeessä oli näin:
"Mitä kumman uskottelemista tämä on, rakkahin Piotr Ivanitsh? Te kirjoitatte novelleja! Mutta kuka Teitä uskoo? Te aiotte pettää minua vanhaa varpusta! Jos tämä olisikin totta, josta Herra varjelkoon, jos olisittekin kaapannut kynänne kalleista, sananmukaisessa merkityksessä, riveistä, joista jokainen maksaa enemmän kuin ainoastaan tukaatin ja lopetettuanne tekemästä kunnioitettavia yhteenlaskuja, jos olisittekin kirjoittanut edessäni olevan novellin, niin silloinkin sanoisin Teille, että kehnot tehdas-teokset ovat paljon arvokkaampia, kuin tämä tekeleenne."