— Ja tämäkin menköön samaa tietä! sanoi Aleksander epätoivoisena, heittäen runot kamiiniin.
— Eikö löydy vielä jotakin? Haeppas tarkkaan, kysyi Piotr Ivanitsh, katsellen ympärillensä, tee kerran jotain viisasta tekoa. Kas, mikä kimppu tuolla kaapin päällä on?
— Sekin saa mennä samaa tietä, sanoi Aleksander, vetäen alas sen, siinä on pätkiä maan taloushoidosta.
— Älä polta, älä polta sitä! Anna minulle! sanoi Piotr Ivanitsh, ojentaen kättään! — ne eivät ole turhuuksia.
Mutta Aleksander ei kuunnellut.
— Ei! sanoi hän häijysti, jos minulta kerran on kadonnut jalo luomiskyky kauneuden piiristä, niin en tahdo myöskään työskentelemistäkään: — Kohtalo murtakoon minua tällä.
Kimppu lensi kamiiniin.
— Turhan päiten heitit! huomautti Piotr Ivanitsh ja kaivoi sillä välin kepillä pöydän alla olevasta korista, eiköhän olisi vielä jotain uuniin heitettävää.
— Mutta mitä me teemme novellille, Aleksander?
Se on minulla.