— Puhu: tiedäthän, etten minä pyyntöjäsi vastusta. Varmaankin
Pietarhovin huvilasta! vielähän nyt on aikaista…
— En! sanoi Lisaveta Aleksandrowna.
— Mitä sitten? sanoit, että pelkäät meidän hevosiamme: tahdotko hiljaisempaa…
— En!
— No, uusia huonekalujako?
Hän pudisti päätään.
— Niinkuin tahdot, minä en arvaa, sanoi Piotr Ivanitsh: — ota ennen tuo arvopaperi ja käytä miten tarvitset, se on eilinen voittoni…
Hän otti taskustaan setelin.
— Ei, älä vaivaa itseäsi, pane rahat talteen, sanoi Lisaveta
Aleksandrowna: tämä asia ei tule sinulle kopekkaakaan maksamaan.
— Ei kelpaa rahakaan kun annetaan! sanoi Piotr Ivanitsh, pannen piiloon setelin: se on verratonta! Mitä sinä siis tarvitset?