— Tarvitaan ainoastaan hiukkasen hyvää tahtoa…
— Saat niin paljon kuin vaan tahdot.
— Näetkös: toissa päivänä kävi Aleksander minun luonani.
— Oh, aavistan jotain pahaa! keskeytti Piotr Ivanitsh.
— Hän oli niin synkkä, jatkoi Lisaveta Aleksandrowna — pelkään ettei tämä vaan saattaisi häntä tekemään jotain.
— Mikä hänen taaskin on? Onko uudelleen petetty rakkaudessa, vai mitä?
— Ei, ystävyydessä.
— Ystävyydessä! hetki hetkeltä ei vaikeampaa! Mitenkä ystävyydessä?
Sitä olisi hauska kuulla: kerro ole niin hyvä.
Lisaveta Aleksandrowna kertoi hänelle, mitä oli veljenpojalta kuullut. Piotr Ivanitsh kohotti olkapäitään.
— Mitä tahtoisit minun tässä tekemään? Näethän millainen hän on!