— Näytä sinä hänelle osanottavaisuutta, kysy, millaisessa tilassa hänen sydämmensä on…
— Ei, kysy sinä ennemmin.
— Puhu hänen kanssaan… kuinka se on?… hellemmin, eikä sillä tavalla kuin sinä aina puhut… älä naura tunteille…
— Etköhän käske itkemään…?
— Ei, se hämmentäisi.
— Mitä hyötyä hänellä on siitä?
— Paljon… eikä hänelle yksin… huomautti Lisaveta Aleksandrowna puoliääneen.
— Mitä? kysyi Piotr Ivanitsh. Hän oli ääneti.
— Oh, tuo Aleksander: hän istuu minulla tuossa! sanoi Piotr
Ivanitsh, osoittaen kaulaansa.
— Millä hän on sinua niin rasittanut?