— Mitä tämä merkitsee? Mihin Te aiotte? kysyi hän.
— Ei mitään, tosiaan ei mitään; yksinkertaisesti, minä tahdon päästä maata; minä makasin viime yönä vähän — siinä kaikki.
— Vähän makasitte! Kuinka? Itsehän sanoitte taanoin aamusilla, että makasitte yhdeksään asti ja että saitte siitä päänkivistystä?
Taaskin oli pahasti.
— No, päätäni kivistää… sanoi hän hämmästyen hiukkasen, senvuoksi lähden.
— Jäljestä päivällisen sanoitte kivistyksen menneen ohitse.
— Jumalani, Teidän muistoanne! Tätä on mahdoton kärsiä! No, yksinkertaisesti, minä tahdon päästä kotia.
— Onko Teidän täällä paha olla? Mitä siellä kotona on?
Julia pudisti epäluulolla päätään, katsoen hänen silmiinsä.
Aleksander rauhoitti hänet noin näin ja läksi kotia.
"Mitä jos minä en menisikään tänään Julian luo?" teki hän itselleen kysymyksen toisena aamuna herätessään.