— Odottakaa, kuulkaa minua! Puhutaan siitä.
— Minulla ei ole aikaa.
— Yksi hetkinen vaan: istukaa. Hän istui väkinäisesti tuolin laidalle.
Julia katseli häntä kädet ristissä, aivankuin hän olisi tahtonut lukea edeltäkäsin Aleksanderin vastauksen siihen, mitä hän tahtoi sanoa.
Kärsimättömyydestä kierteli Aleksander paikallaan.
— Pian! minulla ei ole aikaa! sanoi hän kuivasti.
Julia huokasi,
— Ettekö rakasta minua enään? kysyi hän hiukan nyykyttäen päätään.
— Vanha virsi! sanoi Aleksander, silittäen hihalla hattuaan.
— Se on kyllästyttänyt Teitä! vastasi Julia, Aleksander nousi ja alkoi käydä kiirein askelin pitkin huonetta. Hetken päästä kuului nyyhkyttämistä.