— Sitä oli vielä vailla! sanoi hän melkein hurjasti, pysähtyen hänen eteensä. Oletteko minua mielestänne vähän kiusannut!
— Minä kiusannut! huudahti Julia ja purskahti kovemmin itkemään.
— Tämä on sietämätöntä! sanoi Aleksander valmiina lähtemään.
— En minä enää, en minä enää! sanoi Julia nopeasti, pyyhkien kyyneleitään. Näettekö minä en itke enään, mutta älkää vaan menkö pois, istukaa.
Hän koetti hymyillä, mutta kyyneleet kuitenkin valuivat pitkin poskia. Aleksanderia säälitti. Hän istui ja alkoi kiikuttaa jalkaansa. Hän alkoi ajatuksissaan tehdä kysymyksiä kysymyksen perästä ja tuli siihen päätökseen, että hän on kylmennyt, eikä rakasta enään Juliaa. Mutta minkätähden? Jumala sen tietää! Julia rakastaa häntä päivä päivältä tulisemmin — eiköhän sentähden? Jumalani! Mikä vastakohta! Kaikki onnen ehdot ovat tässä. Ei mikään ole heitä vastassa, toinenkaan tunne ei edes houkuta pois, mutta hän on kuitenkin kylmennyt! Oi, sinua elämä! Mutta miten rauhoittaa Juliaa? Uhrata itsensä? Laahata hänen kanssaan ikäviä, pitkiä päiviä; teeskennellä — sitä hän ei osaa, jos ei teeskentele — saisi nähdä joka hetki kyyneleitä, kuulla soimauksia, kiusata itseään ja häntä. Puhua hänelle yht'äkkiä sedän teoriasta, petoksesta ja kylmenemisestä — pyydän nöyrimmästi: nyt itkee hän, kun ei näe vielä mitään, entäs sitten! mitä olisi tekeminen?
Kun Julia huomasi, että hän on vaiti otti hän Aleksanderia kädestä kiinni ja katsoi silmiin. Aleksander kääntyi hitaasti pois ja vapautti hiljakseen kätensä. Julialla ei ollut enää vetovoimaa, hänen koskettamisestaan juoksi pitkin Aleksanderin ruumista kylmät ja vastenmieliset väreet. Julia hyväili kahta innokkaammin. Hän ei vastannut niihin ja tuli vielä kylmemmäksi ja synkemmäksi. Yht'äkkiä Julia tempasi hänestä kätensä ja kiivastui. Hänessä heräsi naisellinen ylpeys, loukattu itserakkaus, häpeä. Hän kohotti päänsä, vartalonsa ja punastui harmista.
— Jättäkää minut! sanoi hän katkonaisesti.
Aleksander läksi kiireesti pois, yhtään vastustelematta. Mutta kun hänen askeleensa vaikenivat, niin Julia syöksi hänen jälkeensä.
— Aleksander Feodoritsh! Aleksander Feodoritsh! huusi hän.
Aleksander kääntyi takaisin.