— Näin on parempi! sanoi Piotr Ivanitsh: sanoinhan minä, että naurat vielä itse itsellesi — siinä se on…
Ja molemmat alkoivat taaskin nauraa.
— No, sano nyt, jatkoi Piotr Ivanitsh, mitä mieltä sinä nyt olet tuosta… mikä hänen nimensä onkaan? Pashinkako, hän, jolla oli käsnä?
— Setä, tämä ei ole jalomielistä!
— Ei, minä puhun ainoastaan sentähden, että saisin tietää, vieläkö sinä nytkin halveksit häntä?
— Jättäkää tämä Jumalan nimessä, auttakaa ennen minua pääsemään pois kauheasta asemastani. Te olette niin viisas, niin…
— Aha! nyt tulee kohteliaisuuksia, viekastelemista! Ei, menepäs vaan naimaan.
— En mistään hinnasta! Minä rukoilen, auttakaa!
— Siinä se nyt on Aleksander: hyvä, että minä aikoja sitten tiesin tekosistasi…
— Kuinka, aikoja sitten!