— En voi, setä.
— Teetkö sinä oikein unohtaessasi hänet?
— Kenties teen hyvinkin väärin, mutta antakaa minulle Jumalan tähden anteeksi ja älkää odottako minua nyt. Odottakaa vielä joku aika, niin sitten minä tulen.
— Tee kuin tahdot, sanoi Piotr Ivanitsh. Hän viittasi kädellään ja läksi kotia.
Hän sanoi vaimolleen peräytyvänsä Aleksanderista, että tämä saa tehdä, niinkuin itse tahtoo, että hän on tehnyt kaikki mitä on voinut ja pesee nyt kätensä puhtaiksi.
Paettuaan Juliasta Aleksander heittäytyi pauhuisiin ilon vihureihin.
Hän lausui aina tunnetun runoilijamme runoja:
Lähtään sinne, miss' ilo huokuu
Ja hupaisuudet pauhoaa,
Miss' elämä ja nuoruus nuokkuu
Ja peliriemuun katoaa.
Hetki-onni pettäväinen
Mun halpoihin vei unelmiin,
Ja viinin kanssa sallimuksen
Mä yhdistelen sovuksiin.
Sydämmein huolet rauhoitan,
Aatosten siivet leikkoan
Ja taivaan valoa en salli silmillein.
Ilmaantui kokonainen perhe ystäviä ja niiden kanssa malja. Ystävät tutkistelivat ilolaulujaan vaahtoisesta kostukkeesta. "Pois suru". huudahtivat he riemuiten, "pois huolet! Menetetään, turmellaan, tuhotaan, juodaan elämä ja nuoruus! Hurraa!" Lasit ja pullot helisten putosivat laattialle.
Muutamaksi ajaksi sai vapaus, pauhuset seurat, huoleton elämä hänet unohtamaan Julian ja kaihon. Mutta aina oli yhtä ja samaa, päivälliset ravintoloissa, samat kasvot himmeine silmineen, joka päivä sama typerä ja juopunut kanssapuhujoiden houraileminen, kaiken tämän lisäksi aina huonossa kunnossa oleva vatsa: ei tämä ollut hänen voimiensa mukaista. Aleksanderin heikko ruumiinrakennus ja sielu, joka oli viritetty surulliselle ja synkälle sävelmälle, eivät kestäneet näitä huvituksia.
Hän pakeni iloisia peliä riemullisen pöydän takana ja ilmaantui omaan kamariinsa, olemaan yksin oman itsensä ja unhotettujen kirjojensa kanssa. Mutta kirja putoili hänen kädestään, kynä ei totellut mielen kehoitusta. Schiller, Göthe, Byron ilmasivat hänelle ihmiskunnan synkemmän puolen, valoisata hän ei huomannut ollenkaan: hänellä ei ollut aikaa siihen.