— Sanokaapa, alkoi hän, ettekö vielä ole päättäneet?
— Mitä te tahdotte sillä sanoa? kysyi Liisa, silmiänsä lattiasta nostamatta.
— Te ymmärrätte minua…
Liisa punehtui äkkiä.
— Älkää kyselkö minulta mitään, sanoi hän kiihkoisesti, minä en tiedä mitään; minä en itsekään tiedä… Ja samassa hän läksi pois.
Seuraavana päivänä jälkeen puolisen saapui Lavretski Kalitinille ja huomasi siellä kaikki varustukset yösaarnaan. Ruokasalin nurkassa,, neliskulmaiselle pöydälle oli asetettu seinän nojaan pienet jumalankuvat, kultaisissa kehyksissä ja himmeät timantit pyhyyden säteinä. Vanha palvelija, harmaa hännystakki yllä, astui hiljakseen, kenkänsä kantoja kopisuttamatta, yli koko huoneen, asetti kaksi vahakynttilää jumalankuvain eteen, risti silmänsä, kumarsi ja siirtyi hiljalleen ulos. Valaisematon vierashuone oli tyhjä. Lavretski käveli ruokasalissa ja kysyi vihdoin: oliko nyt jonkun nimipäivä? Hänelle vastattiin kuiskaamalla: ei, vaan yösaarna oli pantu toimeen Elisabet Mihailovnan ja Marfa Timofejevnan tahdosta; ja että he olivat halunneet saada tänne ihmeitätekevän jumalankuvan, mutta se oli viety kolmenkymmenen virstan päähän sairaan luo. Kohta saapui muiden hengellisten muassa pappikin, vanha, kaljupäinen mies, kovasti rykäisten etehisessä; naiset saapuivat heti juhlakulussa viereisestä huoneesta hänen siunattavaksensa; Lavretski kumarsi heille ääneti; he kumarsivat hänelle samoin. Pappi seisoi vielä kotvasen, rykäsi ja kysyi hillityllä basso-äänellä:
— Käskettekö aloittamaan?
— Aloittakaa, pyhä isä, vastasi Maria Dmitrijevna.
Hän alkoi vaatettaa itseänsä; kirkko-laulaja messupaita yllä pyysi yksitoikkoisella äänellään tulista hiiltä; alkoi haista pyhälle savulle. Etehisestä syöksyivät pii'at ja miespalvelijat ovensuuhun ja asettuivat yhteen ryhmään. Roska, joka ei milloinkaan liikahtanut ylhäältä, ilmaantui äkkiä ruoka-saliin: sitä ruvettiin ajamaan pois — se säikähti, pyöri ja istui vihdoin lattialle; palvelija otti sen kiini ja vei pois. Jumalanpalvelus alkoi. Lavretski seisahtui nurkkaan; tunteensa olivat kummalliset, melkeinpä surulliset; hän ei itsekään saanut selvää tunteistaan. Maria Dmitrijevna seisoi kaikkein ensimäisenä nojatuolin edessä; hän risti silmänsä leväperäisesti, Oikein herrastavalla — milloin katsahdellen ympärilleen, milloin äkkiä nostaen katseensa ylöspäin: häntä suretti. Marfa Timofejevna näytti olevan huolestunut; Nastasja Karpovna laskeutui maallisiin kumarruksiinsa ja nousi ylös aina jonkinlaisella, hiljaisella ja varovaisella kohinalla; Liisa, niin kuin oli seisahtunut, niin seisoikin liikahtamatta paikallaan; likimäärin voi arvata hänen kasvojensa väreistä, että hän lakkaamatta ja tulisesti rukoili. Suudeltuaan ristiä jumalanpalveluksen loputtua, suuteli hän myös papin suurta, punaista kättä. Maria Dmitrijevna pyysi tätä juomaan teetä; hän riisui päältään kaapunsa, tuli jonkun verran maallikon näköiseksi ja meni naisten kanssa vierashuoneesen. Alkoi keskustelu, vaikka ei mikään vilkas. Pappi joi neljä kupillista teetä, alituisesti pyyhkien kaljua päätään ja kertoipa muun ohella, että kauppias Avaschnikov oli lahjoittanut seitsemän sataa ruplaa kirkon kumpulankultaukseen, ja neuvoi luotettavan lääkkeen pisamien poistamiseksi. Lavretski istui lähellä Liisaa, mutta hän oli ankaran näköinen, melkeinpä vihainen, eikä katsahtanut kertaakaan häneen päin. Näytti siltä, kuin hän olisi päättänyt olla häneen katsomatta; joku kylmä, ylpeä ihastus näytti tällä hetkellä valloittavan Liisan. Lavretski tahtoi hymyillä, tahtoi sanoa jotain hauskaa; mutta sydäntänsä ahdisti, ja hän läksi vihdoin pois jokseenkin nolona… Hän tunsi, että Liisassa oli jotakin, josta hän ei voinut selvää saada.
Toisen kerran taas Lavretskin istuessa vierashuoneessa ja kuunnellen Gedeonovskin hiipiviä, mutta huokailevia puheita, sattui hän kääntämään päätänsä ja huomasi Liisan läpitunkevan tarkan, kysyväisen katseen… Se oli kiinnitettynä häneen, se salaperäinen katse. Koko seuraavan yön ajatteli Lavretski vaan sitä katsetta. Hän ei rakastanut pojan tavoin, ei hän huokaillut kasvojen tähden, eikä Liisa itsekään senlaista tunnetta herättänyt; mutta rakkaus herättää omat kärsimisen joka ikäisessä, — ja hän sai tuntea ne täydelleen.