Marfa Timofejevna pani pois lasin.
— En voi juoda: tärisevät viimeisetkin hampaat pois suustani. Mikä Panschin? Ei tässä Panschin ole kysymyksessä! Vaan sanopa paremmin minulle, kuka sinun on opettanut öisin kohtauksia määräämään — kuka?
Liisa kalpeni.
— Ole niin hyvä, älä yritäkään väittää, jatkoi Marfa Timofejevna. Sandra näki itse kaikki ja sanoi minulle. Minä kielsin hänen puhumasta siitä; eikä Sandra valehtele.
— En minä väitäkään, tätiseni, sanoi Liisa tuskin kuultavasti.
— Aijai! Vai niin, lapsirukka; sinä määräsit kohtauksen hänelle, tuolle vanhalle synti-säkille, tuolle hiipijälle.
— En.
— Kuinka niin?
— Minä menin alas saliin kirjaa ottamaan: hän oli puistossa ja kutsui minua.
— Ja sinä menit? Miellyttävää. Tahi rakastatko sinä häntä, vai mitä?