Liisa myhähti tuskin huomattavasti.
— Oi, ei! äännähti hän.
— Ah, Liisa, Liisa! huudahti Lavretski; kuinka onnelliset me olisimme voineet olla!
Liisa katsahti taas häneen.
— Nyt te näette itse Feodor Ivanitsch, ett'ei onni riipu meistä, vaan
Jumalasta.
— Niin, sen tähden kun te…
Ovi viereisestä huoneesta avautui ja sisään astui Marfa Timofejevna, tanukka kädessään.
— Tuskin löysin, sanoi hän, seisahtuen Lavretskin ja Liisan väliin. Itse näet olin korjannut. Sitä se vanhuus tekee, koko pula! Vaan toisekseen, eipä se nuoruuskaan ole parempi. Lähdetkö sinä itsekin vaimosi kanssa Lavrikkaan? lisäsi hän, kääntyen Feodor Ivanitschin puoleen.
— Minä? hänen kanssaan Lavrikkaan? En tiedä, lisäsi hän hetken kuluttua.
— Käytkö sinä alhaalla?