Asja katsahti minuun sivulta.
— Oli, vastasi hän. — Onko suloista olla vuorilla? jatkoi hän heti; — ovatko ne korkeita? korkeampia kuin pilvet? kertokaa minulle, mitä olette nähneet. Te kerroitte siitä veljelle, mutta minä en ole saanut kuulla mitään.
— Miksi lähditte ulos? huomautin minä.
— Minä lähdin … syystä että… Nyt minä enää en lähde pois, lisäsi hän luottavalla lempeällä äänellä: — te olitte suutuksissanne tänään.
— Minäkö?
— Niin.
— Mintähden? jos suvaitsette…
— Minä en tiedä, mutta te olitte suutuksissanne ja lähditte suutuksissanne pois. Se katkeroitti minun mieltäni, että siten lähditte pois, ja minä olen iloinen siitä, että palasitte.
— Myös minä olen iloinen siitä että palasin, virkoin minä.
Asja liikutti hartioitaan samalla tavalla kuin lapsilla on tapana tehdä kun heidän on hyvä olla.