— Oletteko niin hurskas?
— Minä haluaisin jonnekin kauas, rukoilemaan, tekemään jonkun vaikean urotyön, jatkoi hän. Päivät vierivät vierimistään, elämä on kuluva loppuunsa, — ja mitä me olemme saaneet toimeen!
— Te olette kunnianhimoinen, huomautin minä: — te ette tahdo viettää elämäänne ilmaiseksi, te tahdotte jättää jälkeenne merkkiä teidän olemassa olostanne…
— Onko tuo mahdotointa?
"Mahdotointa," olin juuri toistaa… Minä loin silmäyksen hänen kirkkaisiin silmiinsä ja virkoin vain:
— Koittakaa!
— Sanokaapa, alkoi Asja jälleen, hetkisen vaitiolon jälkeen, jonka kuluessa pian hälvenevä varjo oli laskeutunut hänen kasvoilleen, jotka taasen olivat ennättäneet tulla vaaleiksi: — teitä kai suuresti on miellyttänyt tuo nainen … muistatteko, veli joi hänen maljansa rauniolla seuraavana päivänä siitä kuin olimme tutustuneet?
Minä rupesin nauramaan.
— Teidän veljenne laski leikkiä; ei mikään nainen ole vielä minua miellyttänyt; ainakaan ei nyt kukaan miellytä.
— Mikä teitä enimmin miellyttää naisissa? kysyi Asja viattomalla uteliaisuudella.