— Asja, oletko jo saanut kylliksesi? lausui äkkiä takanani miehen ääni venäjäksi.
— Odottakaamme vielä, vastasi toinen, naisenääni, samalla kielellä.
Minä käännyin äkkiä… Minun silmäykseni sattuivat sievään nuoreen mieheen, puettuna pieneen lakkiin ja väljään nuttuun; nojautuneena hänen käsivarteensa kävi hänen rinnallaan tyttö, joka vartaloltaan ei ollut pitkä ja jonka päässä oli olkihattu, joka kokonaan peitti yläosan hänen kasvoistaan.
— Te olette venäläisiä? kysähdin minä vasten tahtoanikin.
Hymy levisi nuoren miehen huulille, vastatessaan:
— Niin, me olemme venäläisiä.
— Minä en olisi odottanut … näin kaukaisessa seudussa, olin minä alkamaisillani.
— Emme myöskään me, keskeytti hän, — mutta mitä siitä! Sitä parempi. Suvaitsetteko, niin esittelemme itsemme: nimeni on Gagin, ja tämä on minun … hän vaikeni hetkeksi: — minun sisareni. Ja teidän nimenne, minä pyydän?
Minä mainitsin nimeni, ja me ryhdyimme keskusteluun. Minä sain kuulla, että Gagin, matkustellessaan huvikseen, niinkuin minäkin, viikkoa sitten oli saapunut L:ään ja majautunut siihen. Minun täytyy tunnustaa, että minä vastenmielisesti tutustuin venäläisten kanssa ulkomaalla. Minä tunsin heidät jo kaukaa heidän käynnistään, heidän vaatteittensa muodosta, pääasiallisesti kuitenkin heidän kasvojensa luonteen kautta. Itsehensä tyytyväisyyden ja ylenkatseellisuuden, useinpa vaativaisuudenkin piirteet äkkiä muuttuivat sellaisiksi, jotka ilmaisivat varovaisuutta ja arkuutta… Yhdessä silmänräpäyksessä ihminen ikäänkuin seisoi vartijana, hänen silmäyksensä kääntyivät rauhattomasti joka taholle…
"Enkö vain lie sanonut jotakin tyhmää, eikö minua naureta?" näytti tämä hämmästynyt katse lausuvan. Hetkinen vielä, — ja rauhallisuus oli jälleen laskeutunut hänen kasvoillensa, vain silloin tällöin vaihdellaksensa tylsän neuvottomuuden kanssa. Niin, minä vältin venäläisiä, mutta Gagin heti ensi hetkessä minua miellytti. Maailmassa on olemassa sellaisia onnellisia henkilöitä, joita jokainen mielellään katselee; miellyttävien kasvojensa kautta he vaikuttavat meissä lämpimiä tunteita ja vetävät meitä puoleensa. Gagin'illa oli juuri sellaiset suloiset, ystävälliset kasvot suurine lempeine silmineen ja hienoine kiharine hiuksineen. Hän puhui niin, että, vaikk'ei häntä olisi nähnytkään, jo hänen äänestänsäkin voi päättää, että hän nauroi.