Värisevä ääni, niinkuin katkonainen huokaus, tunkeutui korviini, ja minä tunsin heikon lehden tavalla vapisevan käden koskettavan hiuksiani. Minä nostin päätäni ja näin hänen kasvonsa. Kuinka nopeasti ne olivat muuttuneet! Pelko oli niistä kadonnut, katse kulki jonnekin kauas avaruuteen ja vei minut sinne mukanansa, huulet olivat puoleksi avoinna, otsa vaalea kuin marmori, ja kiharat olivat ikäänkuin tuulen vieminä koottuina taakse-päin. Minä unhoitin kaikki ja vedin hänet luokseni — hänen kätensä totteli nöyrästi ja koko hänen ruumiinsa seurasi sitä, saali soljui alas hänen hartioiltansa, ja hänen päänsä lepäsi hiljaa minun rinnallani hehkuvien huulieni alla…
— Teidän … kuiskasi hän tuskin kuuluvasti.
Ja kietoutui minun käsivarteni hänen vartalonsa ympäri… Mutta äkkiä Gagin ikäänkuin ukonnuolen leimaus muistui mieleeni. — Mitä me teemme! huudahdin minä ja vetäydyin äkkiä taaksepäin… Teidän veljenne … tietää kaikki…. Hän tietää, että me olemme täällä toisiamme tapaamassa.
Asja vaipui tuolille.
— Niin, jatkoin minä nousten seisoalleni ja astuen toiselle puolelle huonetta. — Teidän veljenne tietää kaikki… Minun täytyi sanoa hänelle kaikki.
— Täytyi? lausui hän epäselvällä äänellä. Hän ei nähtävästi vielä voinut tointua eikä ymmärtää minua täydellisesti.
— Niin, niin, toistin minä jonkinmoisella katkeruudella — ja siihen te yksinänne olette syypää, te yksinänne. — Miksi te itse ilmaisitte salaisuutenne? Kuka teitä saattoi kertomaan kaikki veljellenne? Hän oli itse tänään luonani ja kertoi minulle teidän keskustelunne hänen kanssansa. — Minä koitin olla katsomatta Asjaan ja kävelin pitkin askelin edes takaisin huoneessa. — Nyt on kaikki hukassa, kaikki, kaikki…
Asja oli nousta tuolilta.
— Jääkää, huudahdin minä: — jääkää, minä rukoilen teitä. Teillä on tekemistä rehellisen miehen kanssa — niin, rehellisen miehen kanssa. — Mutta Jumalan nimessä, mikä teitä niin on kiihoittanut? Oletteko huomanneet minussa jotakin muutosta? — Minun oli ihan mahdotonta salata mitään veljeltänne, kun hän tänään kävi luonani.
"Mitä minä puhunkaan?" ajattelin minä itsekseni ja se ajatus, että minä olin kunnotoin petturi, että Gagin tiesi meidän yhteentulostamme, että kaikki oli ilmaistu, paljastettu, — risteili päässäni.