Minä otin hatun päästäni, seisoin hetkisen neuvotonna ja lähdin sitten pois raskain mielin.
— _Que suisje pour elle?_ — ajattelin minä Luoja ties minkätähden — ranskaksi. Silloin kuulin yht'äkkiä tutut askeleet takanani — käännähdin ja näin isäni astuvan kevein, nopein askelin jäljessäni.
— Onko tuo ruhtinattaren tytär? kysyi hän minulta.
— On.
— Tunnetko sinä hänet?
— Kyllä, näin hänet tänä aamuna ruhtinattaren luona.
Isäni pysähtyi hetkiseksi, mutta kääntyi yht'äkkiä kantapäillään ja lähti takasinpäin. Kun hän kulki Sinaidan ohi, tervehti hän kohteliaasti. Ruhtinatar vastasi hänen tervehdykseensä vähän hämmästyneenä ja laski kirjansa alas. Minä näin, kuinka hän seurasi isääni silmillään. Minun isäni pukeutui aina hyvin hyvästi, erikoisella maulla ja samalla hyvin yksinkertaisesti; mutta hänen vartalonsa ei minusta koskaan ollut näyttänyt niin komealta kuin nyt, eikä hänen harmaa hattunsa koskaan ollut istunut sen sirommin hänen hiukan harmahtavilla hiuksillaan.
Minä aijoin lähestyä Sinaidaa, mutta hän ei katsahtanutkaan minuun, vaan nosti kirjan taas kasvojensa eteen ja lähti astelemaan poispäin.
VI
Koko sen illan ja seuraavan aamun tunsin itseni alakuloiseksi ja haluttomaksi. Muistelen, että koetin tehdä työtä ja otin käteeni Kaidanovin, mutta turhaan koetin seurata kuuluisan oppikirjan lauseita ja ajatuksia. Kymmenen kertaa peräkkäin luin minä sanat: »Julius Caesar oli kuuluisa sotaisesta urhoollisuudestaan», mutta minä en ymmärtänyt mitään ja heitin kirjan lopulta käsistäni.