— Mutta katsokaa vain, ettei se ole mikään vanha kaakki. Minä ilmoitan teille jo edeltäpäin, että aijon nelistää.
— Kernaasti minun puolestani... Mutta kenenkä kanssa? Malevskin seurassako te sitten lähdette?
— Miksipä ei vaikka hänenkin kanssaan? Mutta rauhoittukaa nyt, — lisäsi hän, — älkääkä pyöritelkö noin silmiänne. Kyllä minä otan teidätkin mukaan. Tiedättehän te, että Malevskij nyt on minulle yhtä paljon kuin — hyh! —
Hän pudisti päätään.
— Te sanotte sen vain lohduttaaksenne minua, — mutisi Belooserov.
Sinaida siristi silmiään. — Lohduttaako se teitä. Oo... oo... oo... soturi! — sanoi hän lopuksi ikäänkuin löytämättä muuta sanaa. Entäs te, herra Voldemar, lähtisittekö te kanssamme?
— En mielelläni... suuressa seurassa... — mumisin minä kohottamatta katsettani.
— Teistä on hauskempaa kahden kesken? No niin, vapaalle vapaus, autuaalle paratiisi [Venäl. sananlasku] — sanoi hän huoaten. Menkäähän nyt Belooserov hankkimaan hevosta. Tarvitsen sen huomenna.
— Kyllä; mutta mistä otetaan rahat? — sekaantui vanha ruhtinatar puheeseen.
Sinaida rypisti kulmakarvojaan.