— Onko sitten teidän mielestänne niin helppo antautua kokonaan mille hyvänsä?
— Ei olekaan, jos rupeaa harkitsemaan ja yhä parempaa odottelee ja yhä oman itsensä hintaa nostaa, se on: itseänsä kalliissa arvossa pitää; mutta antautua empimättä — se on varsin helppoa.
— Kuinka olisi mahdollista olla pitämättä omaa itseänsä arvossa? Ellen minä ole minkään veroinen, kukapa silloin minun alttiuttani kaipaisi?
— Se ei kuulu minuun; ottakoon toinen selvän, minkä verran hintaa minulla on. Pääasia on osata antautua.
— Niinhän te puhutte, — sanoi rouva Odintsôw, — niinkuin olisitte kaikkea tuota kokenut.
— Siks' sanaks' vain, Anna Sergêjewna. Tiedättehän te, että ne ovat outoja minulle tuommoiset asiat.
— Mutta osaisitteko te antautua?
— En tiedä; en tahdo kerskailla.
Anna Sergêjewna ei puhunut mitään. Ääneti oli Bazârowkin. Pianon säveleitä kuului vierashuoneesta tänne saakka.
— Soitteleeko se Kâtja vielä näin myöhään? — virkkoi rouva Odintsôw.