Maata ei pannut talossa kukaan, ei riisunutkaan. Nikolai Petrôwitsh se myötäänsä hiipi varpaisillaan veljensä huoneesen ja varpaisillaan palasi takaisinkin. Pâvel Petrôwitsh välisti hervahti, valitteli hiljaa, väliin sanoi hänelle franskaksi: "couchez vous", ja pyysi juotavaa. Nikolai Petrôwitsh pakotti kerran Fênitshkan tarjoamaan hänelle lasin limonaadia. Pâvel Petrôwitsh loi häneen terävän katseen ja joi lasin loppuun.
Aamuyöstä kuume kohosi: sairas alkoi hiukan hourailla. Ensi alussa hän puhui epäselviä sanoja, mutta avasi sitten äkkiä silmänsä ja huomattuaan velimiehen vuoteensa ääressä, kumartui huolekkaasti hänen puoleensa ja virkkoi:
— Eikö sinunkin mielestäsi, Nikolai, Fênitshkassa ole jotain, mikä muistuttaa Nellyä?
— Ketä Nellyä, Pâsha?
— Ettäs kyselet! Ruhtinatar P… Varsinkin yläpuoli kasvoista. C'est de la même famille.[20]
Nikolai Petrôwitsh ei vastannut, ihmettelihän vaan vanhain tunteitten virkeyttä ihmisessä. "Vai nyt ne pulpahti pinnalle!" ajatteli hän.
— Voi kuinka minä rakastan tuota tyhjänpäiväistä olentoa! — puhui Pâvel Petrôwitsh vaikeroiden ja tuskaisesti heittäen kädet niskansa taakse. — Minä en salli — sopersi hän tuokion kuluttua, — että joku hävytön uskaltaa… —
Nikolai Petrôwitsh huokasi vaan; hän ei aavistanutkaan, ketä nuo sanat tarkoittavat.
Seuraavana aamuna kello kahdeksan maissa Bazârow astui Nikolai Petrôwitshin kamariin. Hän oli jo ennättänyt panna matkakapineensa kokoon, päästettyään irti kaikki sammakkonsa, hyönteisensä ja lintunsa.
— Tulitteko sanomaan minulle jäähyväisiä? — kysäisi Nikolai
Petrôwitsh, nousten ylös ja käyden häntä vastaan.