— Kuinka te sanoittekaan niin sievästi.
— Mitä niin?
— Sievästi sanoitte vaan, niin suoraan, kainostelematta, kiekailematta. Minä nimittäin luulin kuin luulinkin, että siinä ihmisessä, joka tietää ja sanoo olevansa köyhä, asuu joku omituinen tunne, jonkunlaista ylvästelyä.
— En minä ole mitään sellaista kokenut, ja siitä kiitän siskoani.
Minä mainitsin varallisuudestani vaan kun siksi sanaksi sattui.
— Niin, mutta tunnustakaapa vaan, että teissäkin on palanen tuota äsken mainitsemaani ylvästelyä.
— Esimerkiksi?
— Esimerkiksi, ettehän te … suokaa anteeksi tällainen kysymys … tokkohan te menisitte naimisiin rikkaan miehen kanssa?
— Jos häntä hyvin rakastaisin… En, enpä luullakseni menisi sittenkään.
— Sepä se! — huudahti Arkâdi ja tuokion kuluttua lisäsi: — miks'ette?
— Siks' että laulussakin lauletaan nuorikoista, jotka ovat eri maata.