"Rakas on minulle Länsi", sanoo Potûgin, hänen mielipiteittensä edustaja romaanissa "Savua".
Siinä yksi peruspiirteitä Turgênjewin kirjailija-luonteessa.
Rakas oli hänelle Länsi, Lännen sivistys ja tämän sivistyksen pohjalle rakentunut yhteiskunnallinen elämä, vapamielisine laitoksineen. Hänen jo pienestä pitäen saavuttamansa taito saksan- ja franskankielessä, hänen tieteellisen sivistyksensä alustus Moskovan ja sittemmin Pietarin yliopistossa avasi hänelle akkunan Länteen, ja Lännessä tutkimuksiansa jatkaessaan ja sikäläisiin oloihin tutustuttuaan hän tämän akkunan kautta katseli isänmaatansa, näki entistä selvemmässä valossa sen monet puutteet ja kärsimykset ja oppi entistä palavammin sitä rakastamaan. Ellei hän olisi ollut niin harras Lännen ihailija, ei hän olisi ollut niin sydänjuuriaan myöten venäläinen.
Toinenkin oli olemassa syy, joka hänet ikäänkuin työntämällä työnsi
Lännen helmaan. Se oli tämä:
Hän oli lapsuutensa ja poikavuotensa elänyt niinä aikoina, jolloin maaorjuus vallitsi kaikessa kamalassa voimassaan. Omassa kodissaankin hänellä oli yhtämittaa silmäinsä edessä tuo täydellinen itsenäisyyden suistaminen vapaaksi luodussa ihmisessä, tuo oman tahdon kaikinpuolinen polkeminen herran tahdon alle, tylyys, kidutus, jota maaorja alituiseen sai kärsiä. Maaorjan kanssa isäntä tai emäntä sai menetellä aivan mielensä mukaan, ostaa ja myödä ja panettaa sotaväkeen ja piestä ja rääkätä häntä. Varsinkin ne maaorjat, jotka oli otettu kartanon palvelusväeksi (dvorôvyje), olivat orjia sanan täydellisessä merkityksessä.[1]
Turgênjewin äiti oli sen-aikuisia tyypillisiä tilan-omistajattaria: äärimmilleen aristokraatinen, loistavaan, hovintapaiseen elämään tottunut ja samalla säälimättömän julma alustalaisiansa kohtaan. Poikanen näki ja kuuli myötäänsä noita tallissa tapahtuvia eksekutioneja.[2]
Sanalla sanoen, Turgênjew oli kasvanut, kuten itse sanoo, "keskellä lyöntejä ja rääkkäyksiä". Kaikki tuo jätti häneen sammumattoman inhon maaorjuus-laitosta kohtaan. Hänen hyvä ja inhimillisyydelle herkkä sydämensä ei sietänyt sellaisia oloja. Senvuoksi hän läksi hengittämään Lännen raittiimpaa ilmaa ja imi sieltä sen ehjän sivistyksen, ja laajan, vapamielisen katsantokannan, joka ilmenee hänen teoksissaan.
Siitä syystä hän oli Lännen ihailija, siksi oli hänelle Länsi rakas.
* * * * *
Turgênjewin elämänhistoria on oikeastaan hänen teostensa historiaa. Hänen omassa elämässään ei ole mitään silmiinpistäviä vaiheita eikä jyrkkiä käänteitä. Siitä siis vain moniahta sana.