— Tätä mie sammakoilla, — vastasi Bazârow, jolla oli erityinen taito herättää alhaissäätyisissä luottamusta puoleensa, vaikk'ei hän milloinkaan hemmotellut heitä ja kohteli heitä etenkehdaten; — minä halkaisen sammakon ja katson sitten, mitä siellä sen sisässä on ja elää, ja koska minä ja sinä olemme samallaisia sammakoita mekin, se vaan ero, että pystyssä kävellään, niin sitten tiedän, mitä siellä meidänkin sisässä on ja elää.
— Mitäs sie sillä tiijolla teet?
— Ett'en erehtyisi, jos sinä tulet kipeäksi, ja minun pitää parantaa sinut.
— Oot sie lääkär sitten?
— Olen.
— Vasjka! Kuulehan, kun herra sanoo, jotta myökin ollaan sammakoita!
Johan nyt!
— Minä pelkään niitä sammakoita justiin, — huomautti Vasjka, noin seitsemän vuoden vanha, paljasjalkainen poika, tukka valkoinen kuin pellavatukko, yllään harmaa kasakiini, pystykauluksinen.
— Mitäs niistä pelkää? Pureeko ne vai?
— Kas niin, mars veteen nyt, senkin filosofit, — virkkoi Bazârow.
* * * * *