* * * * *

Vuonna 1867 ilmestyi T:n kuuluisa romaani "Savua", joka sekin sai osakseen paljon vastalauseita, herättämättä kumminkaan enää sellaista kiihkoa kuin "Isät ja lapset". Tässä romaanissaan hän ruoskii, nimenomaan ruoskii Venäjän slavofiileja, heidän pintapuolisia puhkuilemisiaan, suurisuisuuttansa, kansan muka ihailemista ja kansan sittenkin jättämistä entiseen pimeyteen. Kaikki nuo venäläisten reformaatori-viikkoisten kovaääniset kuuseen kurkottamiset ilman todellisen sivistyksen vankkaa pohjaa, kaikki ne T:n mielestä ovat — savua, savua, savua!

Loput 68-lukua Turgênjew oli ahkerassa työssä, julaisten harva se vuosi ainakin jonkun pienemmän kertomuksen. Vuonna 1870 hän muutti Parisiin, jossa sitten oli hamaan kuolemaansa asti, silloin tällöin vain pistäytyen kotimaassaan. Uudella vuosikymmenellä Venäjänmaassa alkanut uusi liike, tuo "kansaan meneminen" ja sosialistinen propaganda, veti suurissa määrin T:n huomiota puoleensa. Siitä hän sai aiheen uuteen suureen romaaniinsa "Uudistalo" (Now), joka ilmestyi v. 1877 ja herätti elleihän enää melua, niin ainakin terveellistä, vilkasta keskustelua, koskapa se, niinkuin muutkin T:n romaanit, kajosi ydinkohtiin Venäjän sekä korkeitten säätyjen että yhteisen kansan elämässä.

"Isäin ja lasten" synnyttämä kiihko ja viha oli jo aikaa sitten antanut sijaa kunnioitukselle ja rakkaudelle tätä suurta, luovaa neroa kohtaan, jonka edessä Lännenkin kirjallinen maailma paljasti päänsä. Vuonna 1879, jolloin hän käväisi Moskovassa ja Pietarissa, koko sivistynyt yleisö osoitti hänelle riemukkaasti juhlivaa kunnioitusta. Vielä riemukkaampi vastaan-otto tuli hänen osakseen Moskovassa v. 1880, jolloin hän Púshkinin muistopatsaan paljastajaisissa piti muistopuheen Púshkinista.

Seuraavina vuosina ilmestyi häneltä vielä useampia pienempiä kirjoituksia, joissa nuo jo väsähtymään ruvenneet siivet vielä kerran oikaisivat itsensä täyteen lentoon. Mutta vähitellen luonto alkoi vaatia omaansa. Kova tauti (koi selkärangassa) oli jo kauan aikaa tehnyt salaista, tuskia tuottavaa työtä, ja 3 p:nä syyskuuta 1883 Turgênjew nukkui kuoleman uneen huvilassaan Bougivalissa lähellä Parisia. Hänen ruumiinsa laskettiin lepoon Pietarissa 9 p:nä lokakuuta ruhtinaallisilla juhlallisuuksilla. Hautajaissaattoon otti osaa kokonaista 179 lähetyskuntaa erillaisista seuroista ja yhdistyksistä, yliopistoista, oppilaitoksista. Pietarin kaupunki perusti suuren vainajan muistoksi kaksi kansakoulua ja yliopistoon stipendirahaston. Koko Venäjänmaan sivistynyt yleisö — valitettavasti emme saata sanoa koko kansa, sillä synkässä pimeydessä se kulkee tänäänkin vielä, — itki sinä päivänä suuren mestarinsa poislähtöä. Ja syystäkin. Hänhän oli kansallinen kirjailija sanan parhaimmassa merkityksessä ja semmoisena kansallensa voimallinen opettaja ja kasvattaja.

Mutta ulkomaalainenkin kunnioittaa hänessä suurta runoilijaa. Niin aito venäläisiä kuin hänen luomansa henkilöt ovatkin, niin paljon niissä silti on yleis-inhimillistä. Ihmissydämillähän sisimmissään on kaikkialla niin paljon yhtäläisyyttä, heimolaisuutta, erillaisimpainkin kansakuntain jäsenillä niin tutkimattoman monta yhtymäkohtaa.

Turgênjewin henkilöt ovat mestarin käden muovaamia, huolekkaasti ja hellällä rakkaudella valmistettuja ja siloteltuja pienimpiä yksityiskohtiaan myöten. Ne ovat kuin marmoriin veistetyitä taideluomia, mutta ne elävät, kärsivät, nauttivat, vihaavat, rakastavat. Sivuhenkilötkään eivät ole hämäräisiä utukuvia, vaan elävinä, ehjinä lukijan eteen esiintyvät eivätkä mielestä hevin häivy.

Turgênjewin stiili on verrattoman sujuvaa: tuntuu kuin jok'ainoa lause, jok'ainoa sana olisi uudestaan ja taas uudestaan pyöristelty, hiottu. Hänen dialoginsa on niin mestarillisen johdonmukaista ja luontevaa, että meille, kankeille suomalaisille, juuri meille, olisi siinä kohden sangen paljon varteen otettavaa. Ja sitä paitsi: Venäjän olojen tunteminen on meille suomalaisille äärettömän tärkeätä, mutta sen nykyisistä oloista emme pääse täysin selville, ellemme tunne sen entisiä oloja, joitten johdonmukaisia, historiallisen välttämättömyyden tuloksia nykyiset ovat. Ja nuo 40-, 50-, 60- ja 70-luvun venäläiset luonteet ja ajatustavat, toiveet ja pyrkimykset, jotka nykyinen polvi on perinnökseen saanut, heiastuvat Turgênjewin teoksista selväpiirteisinä kuin rannan puut tyynestä vedenpinnasta. Meidän täytyy syventyä sen kansan maailmankatsantoon ja ajatustapaan, tutustua sen kansan henkiseen kykyyn ja voimaan, jonka kanssa me olemme niin läheisessä yhteydessä, ja siinä kohden on meillä parhaimpia opastajia juuri Turgênjew.

Sortavala, Haavus, 27 p. heinäkuuta 1906.

K. Suomalainen.