Sletkinin voivotukset kuuluivat vielä korviini, kun äkisti tien käänteessä, tuli vastaani Harlow'in nuorempi tytär Eulampia, jonka Anna Martinowna oli sanonut menneen ruiskukan poimintaan. Paksu seppel niistä kukista koristi hänen päätänsä. Ääneti kumarsimme toisillemme. Eulampia oli sievän näköinen, niinkuin sisarensakin, vaikka hänen sievyytensä oli toista laatua. Hän oli kookas, luja ruumiinen. Kaikki oli hänessä isoa: pää ja jalat ja kädet ja hampaat, valkeat kuin lumi; ja erittäinkin silmät, pulleat ja pyöreät sekä tumman siniset kuin lasihelmet; kaikki oli hänessä niin sanoakseni muistopatsaan omaista (ilmankos hän olikin Martin Petrovitsh'in tytär?) mutta samalla kaunista. Paksua vaaleata palmikkoansa hän nähtävästi ei tiennyt mihin panna ja oli kiertänyt sen kolmasti päälaelleen. Suu oli hänellä viehättävä, tuores kuin ruusu, tummanpunainen, ja hänen puhuessaan kohosi ylähuulen keskiosa sangen ihanasti ylöspäin. Mutta hänen suurten silmäinsä katseessa oli jotakin vierasta, melkeinpä kolkkoa. Huimapäisyyttä se oli, kasakin verta se oli; — niin selitti Martin Petrovitsh. Minua vähän peloitti tuo tyttö… Minusta tämä kookas kaunotar muistutti isäänsä.
Olin ajanut hänestä kappaleen matkaa, kun kuulin hänen rupeavan laulamaan tasaisella, kovalla, vähän räikeällä äänellä, ihan kuin talonpoikaistytöt. Äkkiä hän taas vaikeni. Mäen päälle päästyäni katsahdin taakseni ja näin hänen seisovan lankonsa vieressä leikatun saran pientareella. Lanko se viittaili ja huitoi käsillänsä, mutta tyttö ei liikahtanutkaan. Aurinko valaisi hänen kookasta vartaloansa ja heleästi sinersi ruiskukka-seppele hänen päässään.
IX.
Taisin jo mainita teille, hyvät herrat, että äitini oli hankkinut sulhasen Harlow'in toisellekin tyttärelle. Tämä oli meidän köyhimpiä naapureitamme, virasta-eronnut armeijan majori, Gavrilo Fedulitsh Shitkow, jo vanhemmalla puolen ikää oleva mies, jolta, hänen oman puheensa mukaan, ei puuttunut itseensä tyytyväisyyttä. Yleensä asui koko hänen olennossaan tänkaltainen esittely: "ruhjottu ja kolhittu." Tuskin osasi mies lukea ja kirjoittaa ja oli peräti tuhma, mutta salaa toivoi pääsevänsä äitini voudiksi, koska muka tunsi olevansa "käskyjen toimeenpanija".
— "Yksi ja toinen asia saattaa olla minulle hämärää, mutta antaa talonpoikaa hampaita vastaan, — sen konstin minä osaan perin pohjin", puheli hän, melkein omia hampaitaan purren, "sillä minä olen tottunut, näettekös, entisessä virassani, nimittäin."
Ellei Shitkow olisi ollut niin kovin tuhma, niin olisi hän ymmärtänyt ett'ei hänellä ollut vähintäkään toivoa voudiksi pääsemisestä, koska sitävarten olisi pitänyt panna viralta pois entinen vouti; muuan Kvitsinski, sangen lujaluontoinen ja toimellinen Puolalainen, johon äitini luotti. Shitkow'in kasvot olivat pitkälaiset, niinkuin hevosella; ne olivat kasvanut täyteen pölynkarvaisia hivuksia, posketkin silmiä myöten olivat karvain peitossa. Kovimmillakin pakkasilla hänen kasvonsa olivat hiessä, joka kastepisaroina kimmelsi karvain päissä. Nähdessään äitiäni hän asettui heti rintamaan, hänen päänsä rupesi tutisemaan pelkästä palvelemisen innosta, ja suuret kädet ne hiljalleen taputtelivat reisiä; koko mies näkyi tahtovan lausua; "käske vaan, niin kyllä tämä poika toimittaa!"
Äitini älysi kyllä mihinkä tuommoisesta miehestä on, mutta kumminkin hän hankki Shitkow'ia naimisiin Eulampiin kanssa.
— "Mutta tuletkohan sinä, veikkonen, toimeen sen tytön kanssa?" kysäsi äitini häneltä kerran.
Shitkow myhähti itseensä tyytyväisenä.
— "No mutta Natalia Niholajewna! olihan minulla kokonainen komppania armeijassa, ja kurissa minä ne pidin; niin olivat kuin kynttilät; no mitäs tämä on sen sijaan? Se on pieni asia."