— "Komppania veikkonen on toista; ja aatelisneitsyt, vaimo, taas toista", huomautti äitini tyytymättömästi.
— "No mutta Natalia Niholajewna!" huudahti Shitkow jälleen. "Tämän kaiken minä hyvin ymmärrän, sanalla sanoen: fröökynä, fiini ihminen."
— "No niin", päätti äitini, "Eulampia ei sulle alla kynsin käy."
X.
Kerran — se oli kesäkuussa ja päivä läheni jo iltaa — ilmoitti palvelija Martin Petrovitsh'in tulon. Äitini ihmettelemään. Tosin emme olleet häntä viikkokauteen nähneet, mutta ei hänen tapansa ollut milloinkaan tulla meille näin myöhään.
— "Jotakin on tapahtunut!" virkkoi äitini puoli-ääneen.
Martin Petrovitsh tultuaan sisään vaipui heti oven suussa olevalle tuolille. Hänen kasvonsa olivat niin oudot, niin miettiväiset ja kalpeat, että äitini ehdottomasti ja ääneen toisti äsköiset sanansa. Martin Petrovitsh nosti häneen pienet silmänsä, oli kotvasen vaiti, huokasi syvään, vaikeni jälleen ja vihdoin ilmoitti tulleensa eräälle asialle … joka oli … sen laatuinen … että … koska…
Tämän sekavan puheen perästä hän äkkiä nousi pystyyn ja meni ulos.
Äiti soitti ja antoi sisään tulleelle lakeijalle käskyn, että Martin
Petrovitsh on paikalla saavutettava ja paluutettava, mutta Martin
Petrovitsh oli jo ennättänyt istua troskiinsa ja lähteä pois.
Harlow'in omituinen käytös ja hänen erin-omaisen oudot kasvonsa olivat panneet äitini semmoiseen kummastukseen, jopa hämmästykseen, että hän seuraavana aamuna oli juuri lähettämäisillään Harlow'in luokse sanansaattajaa, kun ukko jälleen ilmaantui hänen eteensä.