Tyttäret nousivat ja kirjoittivat alle perätysten. Sletkin nousi myös ja yritti hänkin tarttua kynään, mutta Harlow esti hänet, tokaisten häntä keskisormella kaulaliinaan, niin että toinen liikahti.
Minuutin verran kesti äänettömyyttä. Äkkiä kuului Martin Petrovitsh ikäänkuin nyyhkäisevän, jonka jälkeen hän hiljaa virkkoi: "No niin, nyt on kaikki teidän omanne." Sen sanottuaan hän astui syrjään. Tyttäret ja vävy katsahtivat toisiinsa, astuivat sitten hänen luokseen ja rupesivat suutelemaan häntä olkavarsien kyynärpään yläpuolella. Sitä korkeammalle he eivät ylettäneet.
XIII.
Ispravnikka luki varsinaisen formalisen asiakirjan, Martin Petrovits'in kirjoittaman lahjoitus-luettelon. Senjälkeen meni hän viskaalin kanssa kuistille ja ilmoitti naapureille, palkkalaisille, Harlow'in talonpojille ja muutamille palvelijoille mitä tapahtunut oli. Nyt alkoi kahden uuden tilan omistajattaren valtaan vahvistaminen. He olivat kumpainenkin tulleet kuistille ja heihin nyt kädellään osoittaen ispravnikka rypisti toista kulmakarvaansa ja saaden huolettomille kasvoilleen hetkeksi ankaran näyn, kehoitti talonpoikia "kuuliaisuuteen". Olisi tämä kehoitus hyvin saattanut jäädä poiskin, sillä sen hiljaisempia naamoja kuin Harlow'in talonpojilla oli, ei ole luullakseni maailmassa missään. Huonot viitat ja rikkinäiset nutut yllä, vyöt kumminkin sangen kireällä, niinkuin aina on tapana juhlallisissa tilaisuuksissa, — semmoisina he seisoivat, liikahtamatta kuin suolapatsaat ja joka kerta kuin ispravnikka päästeli tämmöisiä mahtisanoja: "Kuulettekos, pirut! Ymmärrättekös, perkeleet?" kumarsivat he äkkiä yht'aikaa, niinkuin komennon jälkeen. Jokainen näistä "piruista ja perkeleistä" piteli molemmilla käsillään lujasti lakista kiinni eikä kääntänyt silmiänsä akkunasta, jossa näkyi Martin Petrovitsh'in vartalo.
Hiukkaa vähemmin aristelivat palkkalaiset.
— "Tiedättekös mitään" kiljasi heille ispravnikka, "mikä estäisi Martin Petrovitsh Harlow'in ainoita ja laillisia perillisiä ja tyttäriä tulemasta hovin omistajiksi?"
Kaikki palkkalaiset kyyristyivät lähemmälle toisiansa.
— "Tiedättekös, perkeleet, vai?"
— "Ei myö, hyvä herra, tiedetä niin mitään", vastasi uljaasti rokon-arpinen vanha ukko, jolla oli tasaiseksi leikattu parta ja viikset, — virasta eronnut sotamies.
Perästäpäin, kotia mennessään, palkkalaiset haastelivat keskenään näin: