XVII.
Souvenir'in ennustus kävi toteen. Martin Petrovitsh ei tahtonut tulla äitini luokse. Tähän ei äitini asiata kumminkaan jättänyt, vaan lähetti hänelle kirjeen. Vastaukseksi tuli paperipalanen, johon suurilla kirjaimilla oli kirjoitettu seuraavat sanat: "En voi, en mitenkään. Häpeä tappaa minut. Antakaa minun menehtyä näin vaan. Suuri kiitos. Älkää piinatko. Harlow'in Martti."
Sletkin tuli, ei kumminkaan sinä päivänä, jona äitini oli "käskenyt", vaan kokonaista vuorokautta myöhemmin. Äitini käski saattaa hänet omaan kamariinsa. Ties taivas, mistä he lienevät keskustelleet, mutta kauvan ei heidän keskusteluansa kestänyt: neljänneksen tuntia, ei enempää. Sletkin läksi äitini kamarista tulipunaisena ja semmoinen myrkyllisyys ja röyhkeys kasvoilla, että minä, kohdattuani hänet vierashuoneessa, hämmästyin ihan sanattomaksi. Souvenir'iltäkin jäi alotettu nauru ihan kesken. Äiti tuli kamaristaan, tulipunaisena hänkin, ja julisti kaikkien kuullen, ett'ei herra Sletkin'iä saa hänen luokseen päästää missään tapauksessa, ja jos Martin Petrovitsh'in tyttäret tulisivat — kyllä heillä muka hävyttömyyttä siksi olisi — niin ei saa heitäkään päästää. Päivällispöydässä lausui äitini äkisti:
— "Semmoinen ilkeä juutalaispoika! Minä olen hänet korvista vetänyt ulos rapakosta; kaikesta, kaikesta on hän kiitollisuuden velassa minulle, ja kumminkin hän rohkenee sanoa, että minä turhanpäiten sekaannun heidän asioihinsa! Martin Petrovitsh muka on itsepäinen, hänen oikkujansa muka on mahdoton täyttää. Oikkujansa? Hyi sitä kiittämätöntä penikkaa! Inhottava juutalainen!"
Majori Shitkow, joka myös oli päivällisillä, arveli että nythän itse taivas on käskenyt hänen käyttämään tilaisuutta hyödykseen, sanoaksensa pari kolme kovaa sanaa … mutta äitini keskeytti hänen paikalla.
"Kyll' olet hyvä sinäkin, veikkonen", virkkoi hän. "Upseri olet olevinasi, ja tyttö sinut pani pussiin. Komppaniaa muka komensit. Mahtoi vaan se komppania olla mainion nöyrä sinulle. Ja voudinkin tointa tähtäilit? Kyllä olisi sinua ollut hyvä vouti."
Kvitsinski, joka istui toisessa päässä pöytää, myhähti itseksensä, eikä puuttunut tuosta myhäyksestä vahingon-iloa. Shitkow parka se vaan viiksiään liikautti, kohotti kulmakarvansa sekä sukelti karvaisine kasvoineen servettiin.
Aterian jälkeen meni hän tapansa mukaan kuistille polttamaan piipullisen tupakkaa. Hän näytti minusta niin raukkamaiselta ja orvolta, että minä vaikk'en hänestä pitänytkään, istahdin hänen viereensä.
— "Mitenkäs se niin kävi, Gawrilo Fedulitsh", ryhdyin minä suoraan asiaan, "että teidän ja Eulampia Martinownan välit ratkesivat? Minä luulin teidän jo aikaa sitten olevan naimisissa."
Vanha majori katseli minuun surumielisesti.