— "Miksikö möimme hänen hevoisensa, niinkö? No mutta, ajatelkaahan toki: minnekäs siitä olisi ollut? Heiniä vaan söi ilmaiseksi. Talonpojalla se edes saattaa kyntää. Ja milloin Martin Petrovitsh vaan haluaa lähteä ajelemaan jonnekin, niin ei hänen tarvitse muuta kuin pyytää meiltä hevosta. Emme me sitä häneltä kiellä. Pyhäpäivinä, jolloin hevosilla ei ole mitään työtä, — vallan kernaasti!"
— "Wladimir Wasiljevitsh!" virkkoi Eulampia kumeasti, ikäänkuin kutsuen häntä pois, liikahtamatta kumminkaan paikaltansa. Hän pyöritteli kädessään raatamokukkia ja katkoi niiltä päitä, lyöden niitä vastatusten.
— "Niin ja sitten tuo Maksimka, kasakkipoika", jatkoi Sletkin. "Martin Petrovitsh valittaa miksikä muka me otimme pojan häneltä pois ja panimme oppiin. Mutta sanokaas nyt itse: mitä kummia hän olisi tehnyt Martin Petrovitsh'in luona? Tyhjää olisi toimittanut eikä muuta mitään. Eikä hän osaa passarina olla kunnon lailla, sillä hän on niin tuhma ja nuorikin. Nyt sen sijaan on poika satulantekijän opissa. Hänestä tulee hyvä käsityöläinen; saapi hyötyä itselleen ja rupeaa meillekin veroa maksamaan. Ja tämä on meidän pienessä taloudessa sangen tärkeä seikka. Meidän pienessä taloudessa ei saa laimin lyödä mitään."
— "Ja tämmöistä miestä sanoi Martin Petrovitsh räpäleeksi!" ajattelin minä. "Mutta kukas nyt lukee Martin Petrovitsh'ille?" kysyin Sletkin'iltä.
— "Mitäpäs siellä olisi lukemista. Olihan siellä ennen yksi kirja mutta onneksi sekin joutui pois, minne lienee joutunutkaan. Mitäs siitä lukemisesta enää tuossa iässä?"
— "Kukas häneltä partaa ajaa?" kysyin minä taas.
Sletkin naurahti, ikäänkuin hyväksyen minun leikinlaskuani. "Eipä kukaan. Ensi alussa hän kärventeli partaansa kynttilässä, mutta nyt on päästänyt kasvamaan. Ja kaunis parta onkin!"
— "Wladimir Wasiljevitsh!" toisti Eulampia vaatimalla. "Wladimir
Wasiljevitsh, kuuletteko?"
Sletkin viittasi hänelle.
— "Vaatteet hänellä on päällä, kengät on jalassa", jatkoi Sletkin, "syöpi samaa kuin mekin. Mitäs hän vielä olisi vailla? Ja itsehän hän vakuutti, ett'ei tahdo maailmassa enää pitää huolta muusta kuin sielustansa. Jospa hän ottaisi huomatakseen edes sen, että kaikki on nyt, tavalla tai toisella, meidän. Valittaa näet sitäkin, ett'emme maksa hänelle palkkaa. Eihän meillä itselläkään ole aina rahoja käsillä; ja mitä hän tekee rahoilla, koska hänellä on kaikki valmista. Ja me kohtelemme häntä kuin omaista ainakin; totisesti. Esimerkiksi ne huoneet, joissa hän asuu, ne nyt olisivat meille niin tarpeen, että… Ei tahdo talossa kääntymään päästä. Mutta emmepäs puhu mitään, sallimme hänen olla niissä. Koetammepa ukolle huvitustakin hankkia. Tuossa äskönkin toin minä Pietarin päiviksi hänelle e-rin-o-maisia ongen koukkuja kaupungista, oikein englantilaisia, kalliita onkia! Meillä on lammessa ruutanoita. Siellähän hänen sopii aikaansa kuluttaa. Istuisi siellä tunnin, mitäpä toisenkin, — jopa päästiin keitolle. Se on vanhoille miehille erittäin sopiva ajanvietto."