— "Wladimir Wasiljevitsh!" sanoi päättävästi Eulampia kolmannen
kerran, viskaten kauas luotaan heinät, joita oli käsissään pyöritellyt.
"Minä lähden." Meidän katseemme kohtasivat toisiansa. "Minä lähden,
Wladimir Wasiljevitsh!" toisti hän ja katosi pensaitten taa.
— "Heti paikalla, Eulampia Martinowna, heti paikalla!" huudahti Sletkin. "Martin Petrovitsh itsekin hyväksyy käytöksemme", jatkoi hän, kääntyen jälleen minuun. "Ensin hän tosin oli pahoillaan; jopa valittikin, ennenkuin käsitti ja pääsi perille, ymmärrättehän. Hän oli, kuten muistatte, tuommoinen kiivas, tulinen mies. — Älä Herra saata! — mutta nyt on käynyt aivan hiljaiseksi, eikä kummakasin, kun on huomannut mitä hänen rauhaansa sopii. Teidän äitinne vihastui minuun. — Herrainen aika, kuinka hän vihastui… No se on tietty: rouva ei tahtoisi päästää valtaa käsistään, aivan kuin Martin Petrovitsh'kin ennen vanhaan; mutta käykäähän te talossa, katsokaa miten asiat ovat ja kertokaa sitten äidillenne, milloin puheeksi tulee. Natalia Niholajewnan hyvät työt minä kyllä muistan; mutta pitäähän sitä elää meidänkin."
— "Mutta mitenkäs Shitkow sai rukkaset?" kysyin minä.
— "Fedulitshko? Tuo lälläkö?" Sletkin kohautti olkapäitään. "Mutta, hyvät ihmiset, mihinkäs hänestä olisi ollut? Ikänsä on ollut sotamiehenä ja nyt olisi meininki ruveta isännöimään. Minä, sanoi, osaan kyllä pitää talonpoikia kurissa. Minä, muka olen tottunut antamaan vasten naamaa. Ei hän kelpaa siihenkään. Taidolla sitä pitää vasten naamaakin antaa. Ja sitä paitsi Eulampia Martinowna se itse antoi hänelle rukkaset. Eihän semmoisesta miehestä ole mihinkään. Hunningolle olisi mennyt koko talous."
— "Ho-hoi!" kuului Eulampian heleä ääni.
— "Heti paikalla!" vastasi Sletkin.
Hän ojensi minulle kätensä. Minä puristin sitä, vaikka vastenmielisesti.
— "Jääkää hyvästi, Dmitri Semenovitsh", virkkoi Sletkin, paljastaen valkoiset hampaansa. "Ampukaa vaan kurppia kylliksenne, se on liikkuva lintu, ei ole kenenkään oma. Mutta jos jänis sattuisi, niin etteköhän säästäisi sitä: se on meidän saaliitamme. Niin ja vielä yksi asia: etteköhän te antaisi minulle pentua koirastanne? Olisin hyvin kiitollinen."
— "Ho-hoi!" kajahti uudestaan Eulampian ääni.
— "Ho-hoi-hoi!" vastasi Sletkin ja riensi pensastoon.