— "Älä huoli, Martin Petrovitsh, ensinkään", sanoi äitini kiireesti. "Mitäs tuosta? Ettäkö lattian likasit? Jopa nyt! Mutta minä teen nyt tämmöisen ehdoituksen. Kuulehan nyt. Sinä viedään nyt eri huoneesen, siellä saat puhtaan vuoteen, riisu, pese, käy maata ja nuku…"
— "Voi Natalia Niholajewna kulta! Ei tule nyt unta silmään", virkkoi
Harlow surumielisesti. "Päässä humisee niinkuin vasaroilla kolhisi!
Minuthan näet kuin luontokappaleen…"
— "Käy maata ja nuku!" vaati äitini itsepintaisesti. "Sitten juot teetä ja sitten haastellaan. Älä sure, vanha ystävä! Jos sinut on ajettu pois sinun talostasi, niin on sulla aina suoja minun talossani. En ole unohtanut sitä, että sinä se henkeni pelastit."
— "Armas rouva!" voivotti Harlow ja kätki kasvot käsiinsä.
"Pelastakaat te nyt minut!"
Tämä rukous sai äitini melkein itkemään.
— "Mielelläni minä autan sinua, Martin Petrovitsh, minkä suinkin voin. Mutta sinun täytyy luvata minulle, ettäs tästä puolin aina tottelet minua ja panet pahat ajatukset mielestäsi pois."
Harlow otti kädet kasvoiltaan.
"Jos niin on tarvis", virkkoi hän, "olen minä valmis anteeksikin antamaan."
Äitini nyykäytti rohkaisevasti päätänsä.
— "Erittäin hauska minun on nähdä sinusta tuollaista tosikristillistä henkeä, Martin Petrovitsh, Mutta siitä saamme puhua sittemmin. Laitahan nyt siksi itsesi järjestykseen ja nuku ennen kaikkea. Saata Martin Petrovitsh, herra vainajan viheriäiseen kamariin", virkkoi hän sitten pehtorille, "ja mitä hän vaan vaatii, toimita samassa. Käske kuivata ja puhdistaa hänen vaatteensa ja antakoon emäntäpiika liinavaatteet mitä tarvitaan, — ymmärrätkö?"