— "Hän seisoo uuden rakennuksen katolla ja hajoittaa sitä paraillaan. Kolme neljäkymmentä lautaa on jo irti: ruoteita samoin viisi kuusi kappaletta."
("Ei pidä heillä oleman kattoa päänsä päällä!" Nämä Harlow'in sanat johtuivat nyt mieleeni.) Äitini loi neuvotonna silmänsä Kvitsinskiin.
— "Yksinään seisoo katolla … ja hajoittaa kattoa paraikaa…"
— "Juuri niin. Kävelee pitkin ullakon laudoitusta ja särkee oikealle sekä vasemmalle. Hänellä on näet tavattomat voimat. Kyllä on sentään kattokin huono: laudat eivät ole saumoittaan vaan rinnakkain, pintalauta päällä, naulatkin pelkkiä vaarnoja vaan."
Äitini katsahti minuun ikäänkuin saadakseen vakuutusta ett'ei hän ollut kuullut väärin.
— "Vai on pintalaudat saumoittaan", toisti hän, ymmärtämättä nähtävästi ensinkään näitten sanain merkitystä.
— "Miksikäs te sitten tulitte pois?" kysyi hän viimein.
— "Tulin saamaan lähempiä käskyjä. Ilman väkeä ei siellä saa mitään aikaan. Jeskovon talonpojat ovat säikäyksestä menneet piiloon."
— "Entäs Harlow'in tyttäret?"
— "Ei ne saa mitään aikaan, nekään, juoksevat päättöminä ihan … huutavat… Mitäs hyötyä siitä lähtee?"