Kului aikaa tunnin verta. Meidän kaleskat ajoivat takaisin pihaan, mutta niissä istui vouti yksinään. Ja äitinihän oli sanonut hänelle: "ilman häntä ette saa tulla!" Kvitsinski hyppäsi kiiruusti kaleskoista ja juoksi portaille. Hän näytti hyvin levottomalta, — aivan tavatonta hänessä. Minä läksin heti alas ja astuin hänen perässään vierashuoneesen.
— "No? Toitteko hänet?" kysyi äitini.
— "En tuonut", vastasi Kvitsinski, "enkä olisi voinutkaan tuoda."
— "Miks'ette? Näittekö häntä?"
— "Näin."
— "Mitä hänelle on tapahtunut? Onko hän saanut halvauksen?"
— "Ei suinkaan; ei hänelle ole tapahtunut mitään."
— "Miksikäs ette tuoneet häntä?"
— "Siks'en, että hän hajoittaa taloansa."
— "Kuinka?"