Minä hämmästyin. En ole ikinä nähnyt noin ääretöntä vihaa. Villi peto tuossa mun edessäni raivosi eikä ihminen. Minä hämmästyin, mutta Souvenir oli säikäyksissään mennyt pöydän alle.
— "Ei pidä olemaan," huusi Harlow viimeisen kerran ja syöksi ulos, ollen vähällä kaataa kumoon pehtorin ja emäntäpiian, jotka tulivat ovessa vastaan: Nuolena hän ryntäsi pihan poikki ja katosi portin taakse.
XXV.
Äitini suuttui kauheasti kun pehtori hämmästyneenä tuli kertomaan Martin Petrovitsh'in odottamattomasta poislähdöstä. Pehtori ei uskaltanut salata tämän lähdön syytä ja minun täytyi todistaa hänen sanansa oikeiksi.
— "Sinä siis olet kaikkeen syypää!" huudahti äitini Souvenir'ille, joka jäniksenä oli hypännyt edellä ja mennyt suutelemaan äitini kättä. "Sinun inhoittava kielesi on saanut aikaan kaiken tämän."
— "No mutta, kyllä minä siinpaikass', siinpaikass'…" alkoi Souvenir änkyttää ja löpertää, viskoen kyynärpäitään taaksepäin.
— "Siinpaikass', siinpaikass'! Kyliä minä tunnen sinun siinpaikkasi!" puhui äitini nuhdellen ja käski hänen mennä ulos. Senjälkeen hän soitti, kutsutti Kvitsinskin luoksensa ja määräsi: heti paikalla on lähdettävä vaunuilla Jeskovoon, Martin Petrovitsh haettava esille, maksoi mitä maksoi, ja tuotava takaisin.
— "Ilman häntä ette saa tulla takaisin!" lopetti hän.
Tuima Puolalainen kumarsi ääneti ja läksi ulos.
Minä palasin huoneeseni, istahdin jälleen akkunan ääreen ja ajattelin kauan aikaa sitä, mitä nähnyt olin. Minä olin ymmällä. Minä en ymmärtänyt sitä, kuinka Harlow, joka nurisematta oli kantanut kotiväkensä loukkaukset, ei voinut hillitä itseänsä eikä sietänyt semmoisen mitättömän olennon kuin Souvenir'in pilkkaa ja pistosanoja. Minä en silloin vielä tiennyt, kuinka sietämättömän katkera saattaa välistä olla tyhjän päiväinen moite, vaikka se tulisi hyvinkin ylönkatsotun ihmisen suusta… Souvenir mainitsi Sletkin'istä, jota Harlow ei voinut kärsiä, ja tämä mainitseminen se iski kuin valkea rohtimiin; paljon kivistänyt kohta ei jaksanut kestää tätä viimeistä pistosta.