— "Niin, niin", vahvisti äitini, "ja kaikkeen tähän on syynä tuo inhoittava Souvenir. Tätä en anna hänelle milloinkaan anteeksi. Menkää, Vikenti Osipitsh, ottakaa väkeä mukaanne; lähtekää!"
— "Ottakaapas te, herra vouti, vähän enemmän nuoria mukaanne ja palokoukkuja kanssa", virkkoi syvällä äänellä Shitkow. "Niin, ja jos teillä on verkkoja, niin ei haittaisi sekään. Meiltä sattui kerran rykmentissä…"
— "Tehkää hyvin älkääkä opettako minua, hyvä herra", keskeytti hänet Kvitsinski närkästyneenä. "Tiedän minä itsekin mitä tarvitaan". Shitkow loukkantui tuosta ja ilmoitti, että koska hän luuli häntäkin siellä tarvittavan…
— "Ei, ei!" puuttui äitini puheesen. "Paras on kun sinä jäät tänne.
Antaa nyt Vikenti Osipitshin toimia yksinään. Menkää, Vikenti
Osipitsh!"
Shitkow pani tuosta vielä enemmän pahakseen. Kvitsinski kumarsi ja läksi.
Minä riensin talliin, satuloitsin itse kiireimmän kaupassa ratsuni ja läksin täyttä laukkaa Jeskovoon päin.
XXVI.
Sade oli lakannut, mutta tuuli pauhasi kahta ankarammin suoraan vastaani. Puoli tiessä oli satula vähällä keikahtaa altani, sillä mahahihnat olivat löyhtyneet.
Minä astuin alas ja rupesin hampain kiinnittämään hihnoja. Äkkiä kuulin jonkun mainitsevan nimeäni. Souvenir juoksi niityn poikki minua kohti.
— "Mitä veikkonen!" huusi hän minulle jo kaukaa. "Uteliaisuusko teissä sai vallan? No niinpä niinkin… Sinne minäkin suoraa päätä Harlow'in jälkiä myöten. Semmoista peliä tuskin toiste saa nähdäkään."