— En ymmärrä teitä, — vastasi hän verkkaan hiukan hämillään.
— Te ette tietenkään ymmärrä minua, — sanoin minä äkkiä nousten paikaltani: — ja siksi sallikaa minun suullisen selityksen asemesta lähettää teille muuan esine.
— No, mikä se olisi? — kysyi hän.
— Malttakaa, Sofia Nikolajevna, asia ei koske minua.
Minä kumarsin ja menin huoneeseeni, otin kämmenen, jonka olin anastanut Pasynkovilta, ja lähetin sen Sofia Nikolajevnalle seuraavan kirjelapun mukana.
"Tämä kämmen oli ystävälläni alati povella vielä hänen kuollessaankin. Siinä on muuan teidän kirjoittamanne lippu, jonka sisällys on varsin mitätön. Voitte lukea sen. Hän kantoi sitä sentähden että rakasti teitä. Tämän rakkautensa hän tunnusti minulle vasta päivää ennen kuolemaansa. Nyt kun hän on kuollut, saatan teille ilmaista, että hänen sydämensä oli teidän!"
Elisey palasi takaisin tuoden mukanaan kämmenen.
— Mitä? — kysyin: — eikö hän käskenyt mitään sanomaan?
— Ei mitään.
Minä vaikenin.