— Sallikaa, sallikaa. Sallikaa minun onnitella heidän jalosukuisuuttansa voiton johdosta…
— Mistä sen tiedät?
— Ka, kuinka en tietäis… Suuri voitto… suuri. Uu! kuinka suuri…
Girshel levitti sormiaan ja nyökytti päätään. — Niin mikä neuvoksi, — sanoin harmistuneena: — mitä hittoa täälläkin rahat merkitsevät?
— Oo, älkää puhuko, teidän ylhäisyytenne; ai, ai, älkää puhuko sellaista. Raha on hyvää tavaraa, aina raha on tarpeen, kaikkea sillä saa, teidän jalosukuisuutenne, kaikkea! kaikkea! Sanokaa vaan toimittajallenne, hän hankkii teille kaikki, teidän jalosukuisuutenne, kaikki! kaikki!
— Joutavia lörpöttelet, juutalainen.
— Ai, ai! hoki juutalainen vilkkain elein. — Heidän jalosukuisuutensa ei usko minua… ai… ai… ai… — Juutalainen sulki silmänsä heilautellen päätään oikealle ja vasemmalle… — Mutta minäpä tiedän, mitä herra upseeri tarvitsee… tiedän… kuin tiedänkin!
Juutalainen kävi veitikan näköiseksi, aivan lurjusmaiseksi…
— Aivanko?
Juutalainen katsoi arasti, ja kuroittautui minuun päin.