Minä otin kaksi nahkatyynyä, heitin ne maahan ja pyysin hänen istumaan. Hän heitti hartioiltaan vaippansa ja istahti. Hän oli puettu lyhyeeseen avorintaiseen kasakkatakkiin hopeisine pyöreine nappineen ja laajoine hihoineen. Sakea musta tukka kiersi kahtena palmikkona hänen pientä päätään; istuin hänen viereensä ja tartuin hänen tummaihoiseen hentoon käteensä. Hän vastusteli hieman mutta aivan kuin pelkäsi katsoa minuun ja hengitti levottomasti. Minä ihailin hänen itämaista profiliaan — ja arasti puristin hänen vapisevia, kylmiä sormiaan.
— Osaatko venäjää?
— Osaan… vähän.
— Ja rakastatko venäläisiä?
— Kyllä rakastan.
— Siis sinä minuakin rakastat.
— Teitäkin rakastan.
Tahdoin syleillä häntä, mutta hän väisti sukkelasti…
— Ei, ei, älkää suvaitko, herraseni, älkää.
— No katso sitten ainakin minuun.