Koko yönä en saanut unta silmiini.
Seuraavana aamuna istuimme ratsumestarimme teltassa, pelasin, vaikkei minulla ollut halua. Palvelijani tuli sisään.
— Teitä kysytään, teidän jalosukuisuutenne.
— Kuka minua kysyy?
— Juutalainen.
"Tosiaanko Girshel" — ajattelin. Minä nousin ja menin teltasta.
Tosiaankin: edessäni seisoi Girshel.
— Mitä, — kysyi hän minulta mairittelevasti hymyillen: teidän jalosukuisuutenne, oletteko tyytyväinen?
— Ah, sinä!… (Kenraali katsoi taakseen)… Nähtävästi ei ole naisia, mutta muuten samantekevä. Ah sinä, veitikka, — vastasin hänelle: — sinä naurat minulle, miksi?
— Mitä?
— Kuinka, mitäkö? Vielä häntä kysyy!