— Te… te… teidän ylhäisyytenne, — jokelsi Girshel: — minä… armoa… teidän ylhäisyytenne… en ole syyllinen… kysykää herra upseerilta… minä olen toimittaja, rehellinen toimittaja.
— Häntä tulee tutkia, — sanoi kenraali tärkeästi nyökyttäen päätään. — No, kuinka sinä tämän, veli?
— En ole syyllinen, teidän ylhäisyytenne, en ole syyllinen.
— Kuitenkaan se ei ole mahdollista, se on uskomatonta. Olettehan te, niinkuin Venäjällä sanotaan, tavattu itse työssä, aivan itse toimissa.
— Sallikaa minun sanoa, teidän ylhäisyytenne: en ole syyllinen.
— Sinä piirsit kuvan? sinä olet vakooja, vihollisten vakoilija?
— En minä! — huusi Girshel äkisti: — en minä, teidän ylhäisyytenne!
Kenraali katsahti Siljafkaan.
— Ka, valehtelee, hän, teidän ylhäisyytenne. Herra upseeri otti itse hänen kengästään kirjoituksen.
Kenraali katsoi minuun. Minun täytyi nyökäyttää päätäni.