Girshel heittäytyi parkaisten kenraalin jalkain juureen.
— Teidän ylhäisyytenne, armahtakaa, en tule vastedes, en tule, teidän ylhäisyytenne, vaimo on minulla… teidän ylhäisyytenne, tytär on… armahtakaa…
— Mikä auttaa!
— Syyllinen, teidän ylhäisyytenne, aivan syyllinen olen… ensi kerta, teidän ylhäisyytenne, ensimäinen kerta, uskottehan!
— Ettekö ole muita papereita hommanneet?
— Ensi kerta, teidän ylhäisyytenne… ensi kerta… vaimo… lapset… armahtakaa…
— No sinä olet vakoilija.
— Vaimo… teidän ylhäisyytenne… lapset… Kenraalia säälitti, mutta mitä tehdä.
— Lakien mukaan juutalainen hirtettäköön, sanoi hän tärisyttävästi ja sen näköisenä kuin ihminen, joka on pakoitettu, tuska sydämessä, tukahuttamaan parhaat tunteensa välttämättömän velvollisuuden tähden: — hirtettäköön! Teodor Karlitsh, pyydän teitä kirjoittamaan tästä tapauksesta raportin, joka…
Girshelissä tapahtui äkkiä kauhistuttava muutos. Tavallisen, juutalaiselle ominaisen tärisyttävän pelästyksen asemesta, hänen kasvoilleen kuvastui hirveä kuoleman tuska. Hän reutoili kuin pyydystetty otus, aukoi suutaan, röhisi oudosti, jopa hyppeli paikallaan suonenvedontapaisesti ojennellen kyynärpäitään. Hänellä oli vain toinen kenkä jalassa, toisen olivat unohtaneet panna jalkaan… vaippa oli jäänyt auki, myssy oli pudonnut takaraivolle…