— Sitä samaa minäkin, — mörähti Kalimon Ivanitsh.
— laulakaa… "Sarafan", — muistutti äiti entiseen juroon tapaansa.
— Älkää laulako sitä, — tarttui puheeseen Kalimon Ivanitsh: — vaan "Me kaksi neitoa mustalaista", tai "Nosta lakkisi, pääsi paina…" tunnette sen?
— Isä hoi, te olette aina sellainen veitikka! — vastasi Emerentsia
ja lauloi "Nosta lakkisi", ja hyvänlaisesti lauloikin, Kalimon
Ivanitsh ei malttanut olla laulamatta mukana ja lämpeni, mutta
Pietari Vasiljitsh aivan haltioitui.
— Kas se on toista! Kas se on meidän kieltä ja meidän mieltä! — vakuutti hän. — Olen vakuutettu, Emerentsia Kalimovna!… Nyt näen, että olitte oikeassa sanoessanne itseänne soiton harrastajaksi ja mestarittareksi! Olen samaa mieltä: harrastaja ja mestaritar!
— Ah, kuinka vaatimaton olette! — vastasi Emerentsia ja halusi palata paikallensa.
— Laula nyt meille "Sarafan", — huomautti äiti uudelleen.
Emerentsia lauloi "Sarafania", ei niin onnistuneesti kuin edellisen laulun, mutta kuitenkin varsin hyvin.
— Nyt pitäisi teidän soittaa nelikätinen sonaattinne — huomautti Pelageija Ivanovna: — mutta ehkä on paras jättää se toiseen kertaan, muuten, pelkään minä, kyllästytämme herra Vjasovninia.
— Olkaa hyvä… — alkoi Boris Andrejitsh.