— Eikö teidän varoissanne muka kelpaisi naida! Ja Boris Andrejitsh katseli tarkkaavasti Pietari Vasiljitshia.
— Hupaistako, vai mitä, on tämä naimattoman elämä? — jatkoi Pietari Vasiljitsh. — Hullutusta! Vai vieläkö hupaista!… Totisesti, nykyajan nuoret minua ihmetyttävät.
Ja Pietari Vasiljitsh harmistuneena kopautti piipunpesän nojatuolin kädensijaan ja siveli piipunvartta.
— Kuka teille sitte on sanonut, ett'en minä aio naida? — puhui
Boris Andrejitsh verkkaan.
Pietari Vasiljitsh aivan kuin mateli sormineen hohtohilpeillä kirjailtuun samettiseen tupakkakukkaroon ja jäi liikkumattomaksi. Boris Andrejitshin sanat hämmästyttivät häntä.
— Kyllä, — jatkoi Boris Andrejitsh, minä olen valmis menemään naimisiin. Etsikää minulle morsian, ja minä nain.
— Todellako?
— Todella.
— Ei mutta, aivanko totta?
— Millainen te olette, Pietari Vasiljitsh, aivanko totta, enhän laske leikkiä.