— En muista, luullakseni minäkin pidin puoleni. Totta tosiaan — lisäsin minä, merkitsevän vaitiolon jälkeen: — Viininjuonti on vaarallista; kun kerran lörpöttelee liikaa, niin silloin tulee sanoneeksi sellaista, jota muiden ei tarvitseisi tietää. Jälkeenpäin seuraa katumus, mutta myöhään.
— Onko teille käynyt niin, kysyi Sofia.
— Minä en puhu itsestäni.
Sofia käänsi selkänsä ja alkoi uudestaan kävellä edestakaisin huoneessa. Minä katsoin häneen ja jouduin sisällisen raivon valtaan. "Onpa siinä ajattelin minä — lapsi, alaikäinen, mutta joka osaa itsensä hallita. Järkkymätön kuin kiviseinä"…
— Sofia Nikolajevna — … sanoin minä korottaen ääneni.
Sofia pysähtyi.
— Mitä nyt?
— Ettekö soittaisi jotakin pianolla? Minulla olisi jotakin sanottavaa — lisäsin minä, ja ääneni ikäänkuin aleni.
Sanaakaan sanomatta Sofia poistui saliin; minä menin hänen jälessään.
Hän asettui pianon ääreen.
— Mitä minä sitten soittaisin? — kysyi hän.