Komensin heti kyytimiehen seisauttamaan hevosen, hyppäsin vaunusta ja menin Eliseyn luokse.
— Terve veli! — sanoin minä vaivoin hilliten liikutustani; —
Oletko sinä täällä herrasi kanssa?
— Ka, olen kyllä, — vastasi hän verkkaan ja yht'äkkiä huudahti: — oh, herraseni, tekö se olettekin? Enpä ollut tuntea teitä!
— Oletko sinä täällä Jakov Ivanovitshin kanssa?
— Hänen, herra, hänen kanssaan olen… Kenenkäs kanssa sitten?
— Vie minut heti hänen luokseen.
— Ka, olkaa hyvä! Tänne, olkaa hyvä, tänne… Tässähän sitä ravintolassa ollaan.
Ja Elisey vei minut torin yli yhä hokien: kyllä herra nyt tulee iloiseksi.
Tämä Elisey, syntyään kalmukki, oli näköjään hyvin sivistymätön, jopa villi, mutta hyväsydämminen ja älykkäänlainen mies, joka aivan intohimoisesti rakasti Pasynkovia ja palveli häntä noin kymmenen vuotta.
— Kuinka Jakov Ivanovitsh voi, — kysyin häneltä. Elisey käänsi minua kohti tummankeltaiset kasvonsa.